tiistai 10. marraskuuta 2020

Jäppilän tulokset

Aivan varauksetonta ihailua ei Jäppilän maasto KothamCup -osallistujilta saanut, mutta suuremmitta kommelluksitta selvittiin. Sumu loi paikoin hieman aavemaistakin tunnelmaa, peittäen ratamestarin lupaileman avoimen maaston. Hyvä näkyväisyys taisi olla haave vain ja silmälaseilla varustautuneille sumu toi vielä lisähaastetta. Runsaasti hymyileviä ja iloisia ilmeitä kuitenkin maalissa nähtiin, sankoin joukoin olivat taas yösuunnistajat liikkeelle lähteneet. Tämä lämmittää tietysti järjestäjien mieltä, kiitos osallistujille. Ratamestarilta erityiskiitos myös rastien viennissä ja noudossa avustaneille!

Pistetilanne on nyt päivitetty,  sarjoittaiset tulokset setvitty, reitihärveli avoinna. Aivan ennakkokaavailun 6:lla alkaviin kilometriaikoihinkaan ei ylletty. Parasta vauhtia piti jälleen, eikä niin yllättäen, Janne Weckman kilometriajalla 7.19. Pikku pummikin Jannen matkaan yllättäen mahtui, ilman sitä olisi kilometriaika hieman lähemmäs tuota 7 minuutin rajaa painunut. No ei sentään ehkä alle. Tuloksiin on hyväksytty muutama puuttuvan leiman omaava urheilija. Kilpailun jury tulkitsi Jäppilän kylmän ja kostean kelin olleen joillekin leimasimille liikaa, hyydyttäen ne.

Ratamestari odottaa malttamattomana reittejänne reittihärveliin. Esim. A- ja B-ratojen 3-4 välin toteutukset kiinnostavat, kiersikö kukaan vasemmalta teitä ja polkuja? Entä oikealta peltoja hyödyntäen? Jo nyt reittihärvelistä löytyvien reittien perusteella B-radalla välillä 5-6 näyttää harmittavan moni ajautuneen hakkuuaukealle. Tuo hakkuuhan on aikamoista viidakkoa, tai no, pari metristä heinikkoa, risukkoa jne. Ratamestarin ajatus oli tällä välillä tarjota kenties maaston mukavinta metsää, tuo hakkuu ei siihen ajatukseen mahtunut. Suunnistajat yllättävät aina ja aina oppii ratamestarikin lisää, toivottavasti. Kiitos siis reittinsä jo jakaneille!

Ensi viikolla järjestelyvuorossa VeVe, silloin suuntaamme Paijärven vanhalle urheilukentälle. Lamput lataukseen, siellä nähdään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti