lauantai 7. marraskuuta 2020

Jäppilän jäykkä (jäykän?) ennakko


Kotham-Cup jatkuu tiistaina 10.11. klo 17.30 Kotkan Jäppilässä, noin 5 km Suelan Prismalta pohjoiseen. Tapahtumakeskus sijaitsee Jäppilän kentällä, tapahtumajärjestäjä-ratamestarin parkkeeratessa itsensä kentän laidalla lymyävän kisamajan edustalla sijaitsevalle laavulle. Myös lähtö ja maali sijaitsevat aivan kentän läheisyydessä.
"Kisatoimisto". Jos saadaan tuli syttymään, voi tuossa omatoimisesti paistaa vaikka itselleen palkinnoksi kisamakkaran!

Lähdön ja maalin sijainnista johtuen ratojen alussa ja lopussa on jonkin verran peltoaukeiden ylityksiä tai kiertoja, sekä tiesiirtymiä. A- ja B-radalla on tarjolla kuitenkin enimmäkseen kunnon metsäsuunnistusta, C-radan tukeutuessa teihin, polkuihin ja peltoihin. Metsän pimeydessä edetään kuitenkin C-radallakin.
Maasto on varsin tasaista ja nopeaakin. Jopa kutosella alkavat kilometriajat lienevät mahdollisia kovimmilla menijöillä, mikäli tosissaan äityvät kisaamaan. Karttaan on päivitetty uusia hakkuita ja joitakin polkujen kuvauksia on ajantasaistettu. Jonkin verran maastosta löytyy uudempia ja vanhempia harvennushakkuita ajourineen, näitä ei ole karttaan kovinkaan tarkasti päivitetty. Aivan yhtä extremeä kuin paikoin viime viikolla Hevossaaressa, ei kuitenkaan ole tarjolla. Ratamestarina toimiva huonojalkainen vanhuskin kykeni etenemään koejuoksussaan pääosin juoksemalla tai ainakin sitä muistuttavalla etenemistavalla. Harvennuksista johtuen metsä on avointa, paikoin näkyvyys on erittäin hyvä. 
Näkyvyyttä riittää paikoin hyvinkin pitkälle. Tässä onkin hyvä lyödä loikkari päälle ja imeä kiinni edellä kajastavaa kilpakumppanin valoa ja selkää.

Haastavuutta suunnistukseen ei myöskään ole tällä kertaa haettu rasteja vihreään kätkemällä.
A- ja B- ratojen lopussa, toiseksi viimeiselle rastille tultaessa, on ison ojan ylitys. Joitakin ylityspaikkoja löytyy hieman kiertämällä, mutta ainakin lounaasta koilliseen suuntautuva haara oli ratamestarinkin ylitettävissä kuivin jaloin. Tosin liukas ja savinen ojan reuna oli tehdä tepposet ponnistus- ja ylityskohtaa hakiessa.
Punaisin viivoin rajattun ojan ylittämistä muualta kuin siltaa pitkin voi suositella vain kokemusta kylmävesiuinnista omaaville. Violetillä merkityn ojan ratamestari onnistui ylittämään n. 1,25 m loikalla.

Perinteistä kymiläistä maastoa tarjolla? Korkeuserot ovat varsin maltilliset, mutta jokunen kalliomäkikin metsässä luuraa.

Hieman kenties perinteisempää yösuunnistusta siis on tarjolla, ei mitään pikkutarkkaa piipertämistä tai rastinottoneppailua lyhyin rastivälein. Pitkää ja lyhyttä väliä on tarjolla ja rastit on pyritty sijoittamaan niin että jotain tukea ja luettavaa löytyy kartalta rastinoton avuksi. Tervetuloa nauttimaan Jäppilän yöstä!

Ratapituudet ja rastien määrät:
A-rata 5,4 km, 14 rastia
B-rata 4,3 km, 11 rastia
C-rata 1,9 km, 7 rastia

Ennakkoilmoittautuminen tuttuun tapaan suotavaa, ilmoittautuminen helpoiten alta löytyvällä lomakkeella. Ilmoittautuneet näet ja oman ilmoitautumisesi voit tarkistaa tästä.

Terveisin ratamestari,
Mika Kilpinen


 

Muokkauksia:
8.11. Lisätty ojanylitysohje

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti