maanantai 20. marraskuuta 2023

Kotham-finaali edessä

Näyttää siltä, että saadaan Lumi-Kotham tällekin vuodelle ja niinpä Kotham-finaalissa päästäänkin oikein lumen koristamaan metsään! Lunta ei kuitenkaan liene haitaksi asti ja eteneminen maastossa onnistunee vauhdin juurikaan hidastumatta. Lisäksi valkoinen maa tuo lisää valoa metsään, lumen kimaltaessa kauniisti otsalamppujen valossa.

Finaali suunnistetaan uunituoreella Jukola 2026 -harjoituskartalla, joka on nyt siis ensikäytössä. Kartta on Jukolakartoittaja Janne Weckmanin käsialaa. Jukola- ja vanhaan Kothamhenkeen sopivasti kisa käydään yhteislähdöllä. Yhteislähtö sopii myös lumisiin olosuhteisiin mainiosti, näin totisemmin kisaavilta viedään pois mahdollisuus taktikointiin ja muiden urien hyväksikäyttöön myöhempi lähtöaika valitsemalla. Nythän hyvää menestystä hakevat joutuvat kenties itse niitä uria lumeen polkemaan! Ihan urajuoksua ei kuitenkaan ole tarjolla, radat ja hajonnat risteilevät sopivasti, tarkkana siis oikean mahdollisen omalle rastille vievän uran valintaan. Aivan kuten Jukolan viestissä konsanaan! 

A- ja B radat ovat käytetyistä perhos- ja salmiakkihajonnoista johtuen runsasrastiset, vähän sellaista keskimatkatyyppistä neppailua tarjolla. Olkaa tarkkoina oikean kiertojärjestyksen suhteen ja tarkistakaa koodit, rasteja on paikoin lähekkäin. C-radalla ei hajontaa ole ja rasteja pikemminkin säästeliäästi. C-radalla polkua tarjolla joka välille, A ja B-radalla taas tiukempiakin rastipisteitä. Karttojen mittakaava on 1:7500 ja ne ovat yhteislähtijöille valmiiksi muoveissa. Tämä sillä varauksella, että kartantulostaja ehtii etsimään ja löytää karttamuoveja jostakin.

GPS-seurantaa ei pystytä aioitussa laajuudessa järjestämään, mutta joillekin onnekkaimmille GPS-mokkula taskuun laitettavaksi saadaan. GPS-seurantalinkki pyritään julkaisemaan lähdön tapahduttua fanien ja huoltojoukkojen iloksi. Ja seurattavaakin on, sillä ainakin joissakin sarjoissa kisataan vielä tiukasti kokonaiskisan voitosta, finaalin pisteethän lasketaan loppupisteisiin. Tosin huhut kertovat joidenkin voittotaistelussa olevien järkyttyneen kenties kovasta Kotham-tasosta ja nuorison rynnistyksestä ja ovat jo suunnanneet etelän harjoitusleireille ensi kauden Kothamkuntoa hiomaan. Yllätyksillekin siis sijaa vielä? Jäämme jännittyneenä odottamaan!

Yhteislähtö klo 18:00. Kisakeskuksesta siirrytään kootusti lähtöön klo 17:50 tule ajoissa paikalle. Matkaa lähtöön n. 700 m. Maali sijaitsee lähdön tuntumassa.

Ratapituudet ja rastimäärät:

A-rata 5,5 km, 16 rastia

B-rata 4,3 km, 15 rastia

C-rata 2,5 km, 4 rastia

Tervetuloa!

Ilmoittaudu mieluiten etukäteen oheisella lomakkeella karttojen tulostustarpeen arvioimiseksi. Ilmoittautuneet näet täältä.


sunnuntai 12. marraskuuta 2023

Kothami saapuu Hevossaareen

Mikä on parasta, mitä pimeässä ja kylmässä saaressa voi tehdä? Luonnollisesti yösuunnistaa Kotham-cuppia!

Kothami saapuu vitoskisassa Haminan Hevossaareen. Luvassa on oivallinen yömaasto, tarjolla on pienipiirteistä kallioaluetta, avointa kangasmetsää, suunnistusta tukevia teitä, polkuja ja sähkölinjoja sekä sopivasti väliin ripoteltuna pari semisti tulista pusikkorastiakin. Vaikka A ja B radalla haastetaankin suunnistajia tarkoilla rasteilla, ei tie taikka sähkölinja kovin kaukana koskaan ole, eikä totaalisen eksymisen vaaraa ei ole. C-radasta taas on tehty selvästi helpompi, joka soveltuu myös aloitteleville suunnistajille - mutta pääsee silläkin radalla suunnistuksen makuun.

Ratamestarin puolesta nautinnollisia öisiä elämyksiä kaikille yöketuille. Takavuosien kotkalaisen suunnistusvalmentaja Pekka Korven sanoin: kovaa, mutta ennen kaikkea tarkasti!

A: 5,6km; 14 rastia
B: 4,3km; 10 rastia
C: 2,3km; 7 rastia

Lähtö auki klo 17.30 - 18.15, maali sulkeutuu klo 20.00.

Ratamestari : Tuomas Mattila

Ennakkoilmoittautumista toivotaan tiistaiaamuun 14.11.2023 klo 8.00 mennessä. Ilmoittaudu alla olevalla lomakkeella. Oman ilmoittautumisesi voit tarkistaa sekä muut ilmoittautuneet näet täältä. Muutama ylimääräinen kartta toki tulostetaan varmuuden vuoksi.


perjantai 3. marraskuuta 2023

KOTHAM-CUP HONKANIEMENKANGAS HAMINA 7.11


KOTHAM-CUP:in 4. osakisa järjestetään Haminan idän puoleisella alueella Lelun Honkaniemenkankaalla. Maasto ja kartta sopivat erinomaisesti yösuunnistukseen. Maasto on pääosin avointa, jossa näkyväisyys on hyvä/erinomainen, polkuja ja uria on sopivasti helpottamaan kulkua ja urat mahdollistavat myös huonompien maastonosien kiertämisen. Maastopohja on kulkukelpoisuudeltaan hyvä ja korkeuserot ovat pieniä. Kartta on selkeä ja luettavuus on hyvä, koska maastossa ei ole juurikaan pienipiirteisiä alueita. Mittakaava on 1:10 000 ja käyräväli 5 metriä. Päivitetty 10/2023.

RADAT

C-RATA 2,3 km, 7 rastia
Taidollisesti helpoin ratavaihtoehto. Rata on laadittu siten, että tarvittaessa sen voi kiertää lähes kokonaan teitä ja polkuja pitkin. Radalla on kuitenkin myös mahdollista kokeilla suorempia reitinvalintoja.

B-RATA 4,3 km, 10 rastia
Rataa suunniteltaessa on haettu maaston osia, joissa näkyväisyys ja kulkukelpoisuus ovat hyvät. Vaikeakulkuisemmat maastokohdat on huomioitu siten, että niihin tarjotaan reitinvalintaa. Monin paikoin suunnistusta nopeuttavat polut ja tiet, mutta on radalla myös hetkensä, jolloin on ihan oikeaa metsäsuunnistusta. Rata käy maaston osissa, missä kuntosuunnistukset ovat harvemmin käyneet.

A-RATA 6,2 km 12 rastia
Pisin ja vaativin radoista. Rastipisteistä osa on melko vaativia kohteita. Monin paikoin tarjolla on pitkät siivut hienoa maastopohjaa. Vihreitä tai pystyvihreitä alueita on joillain rastiväleillä, mutta siitähän syntyvät ne reitinvalintamahdollisuudet. Rata käy ihan kartan pohjoisosassa, jossa on suunnistettu aniharvoin, joten täältä saattaa löytyä monelle melko tuntematon maaston osa.

RASTIT
Rasteilla on rastilippu ja emit-leimasin. Heijastimia ei ole.

ILMOITTAUTUMINEN
Tiistaiaamuun 7.11.2023 klo 9.00 mennessä. Ennakkoilmoittaudu alla olevalla lomakkeella. Muut ilmoittautuneet näet täältä. Muutama ylimääräinen kartta tulostetaan varmuuden vuoksi.

LÄHTÖ ja MAALI
Lähtö avoinna tiistaina klo 17.30-18.30. Lähtöleimasin on toimitsijateltalta 200 metrin päässä. Lähtöön opastus polkua pitkin. Maalileimasin on toimitsijateltaltan vieressä.

OPASTUS
Opastus Lelun Honkaniemenkankaalle alkaa Vaalimaantien (vanha VT 7) Museotien 3513 liikenneympyrästä. Opastus on Vaalimaantien kautta. Ajoaika 10 minuuttia ja matka 7 km. Seuratkaa opastusta, navigaattorit saattavat ohjeistaa pidempien ja huonompien reittien kautta.

PAIKOITUS
Hyvä parkki tiellä ja kovapohjaisella kankaalla. Parkkiin tulevia opastaa liikenteenohjaaja.

RATAMESTARI
Juha Heinonen p. 040 749 70 75

KARTAN PÄIVITYKSEN OCAD- PIIRROS ja RATAPAINATUKSET
Leo Pernu

LIIKENTEENOHJAUS
Johan Uusitalo

TERVETULOA!


lauantai 28. lokakuuta 2023

Halloween-Kotham Petäjäpirtillä 31.10.

Petäjäpirtin maasto on pohjaltaan pääosin helppokulkuista ja polkuverkostoa on paljon. Tarkkana siis ettei vauhti ylitä omaa taitotasoa, näihin labyrintteihin on helppo eksyä eikä kaikkia muurahaispolkuja ole kartallakaan. Alueen suot on märkiä ja viidakot tiheitä, näitä maaston alueita kannattaa välttää, mikäli ratamestari ei ole puolestasi toisin päättänyt.

Useammalla kartan alueella on eri ratojen rasteja huomattavan lähekkäin, leimatessa ole varma geolokaatiostasi, epävarmuuden vallitessa tarkista rastikoodi.

A ja B radoilla on tarjolla oikeaa metsäsuunnistusta ja etenkin A radalle haastavuutta on yritetty luoda sen minkä maasto mahdollistaa. C radalle uskaltaa lähteä kokemattomampikin valopää, kaikille rastiväleille on tarjolla polkukiertoa ja rohkeimmille suoraviivaisempaa reitinvalintaa.

Ratapituudet:
A 6,2 km (kartan koko A3)
B 5,1 km (A4)
C 3,6 km (A4)

Suunnistuksesta saa nauttia maalipukille asti. Maalista on n. 400m matkaa tapahtumakeskukseen. Matkalla on viitotus. Muistathan käydä ilmoittamassa paluustasi tuloslaskijalle.

Lähtö auki kello 17.30-18.15, maali sulkeutuu kello 20. Tapahtumakeskus Kotkan ladun majan kupeessa Petäjäsuontie 29.

Ennakkoilmoittaudu alla olevalla lomakkeella karttojen tulostusmäärien arvioimiseksi. Muutama ylimääräinen toki tulostetaan ilmoittautumattomille. Ilmoittautneet näet tästä.

Tervetuloa suunnistamaan!

 

sunnuntai 22. lokakuuta 2023

KothamCup jatkuu Luovissa

KothamCupin toinen tapahtuma on Luovissa, jossa maaston useat polut ja lisäksi aluetta halkova valaistu reitti ovat osittain helpottamassa pimeäsuunnistusta. C-rata kulkee kartan keskellä olevan tapahtumakeskuksen länsipuolella ja rastien löytämisessä voi epävarmoissa tapauksissa tukeutua polkuihin, joista etäisyys rasteille on enimmillään 80 m. C-radan rasteilla on myös pienet kuitunauhaan painetut heijastimet. B- ja A-radat käyttävät C-radan kanssa osittain samoja rasteja ratojen länsiosassa, jolloin niilläkin voi paikoitellen heijastinvälkkeen havaita. B- ja A-radat kulkevat myös tapahtumakeskuksen itäpuolisella alueella ja varsinkin A-rata käy koillisosan pienipiirteisemmässä maastossa, joka erityisesti pimeässä vaatii tarkkaa suunnistamista. Paljon polkuja sisältävässä maastossa varsinkin pidemmillä väleillä syntyviä polkujuoksureittejä on koetettu välttää, mutta joissain kohdissa sellaisiakin on tarjolla vaihtoehdoksi - voi miettiä onko se omaan taitotasoon se nopeimmin ja varmimmin rastille vievä. Rastiväleille sopivilla reitinvalinnoilla ei ole juurikaan tarvetta käyttää alueen huonoimpia maastoalueita (suot, vihreät värit).


Radat:
A 6,0 km, 15 rastia
B 4,1 km, 10 rastia
C 2,2 km, 6 rastia

Lähtö auki 18.30 - 19.15, maali sulkeutuu klo 21.
Opastus Kaarniementie 1

Ratamestari Timo Hyppänen


 

sunnuntai 15. lokakuuta 2023

KothamCup 2023, tiistaina aloitetaan Laantinkulmalta!

Nyt kaikki mukaan KothamCup alkaa ti 17.10. VeVen järjestämänä Laantinkulmalla.
Ensimmäisessä osakilpailussa kilpaillaan KLL:stä tutussa maastossa, jossa polkuverkosto suhteellisen runsas, mutta rasteille kannattaa kuiten mennä maltilla! C-radan rateilla on heijastimet.

”Yöketut liikkeelle!”

LÄHTÖ AUKI 18.30-19.15
MAALI SULKEUTUU 21.00
OPASTUS: VT26 Lankamalmi liikenneympyrä, josta 5 min ajo

RADAT:
A 5,9 km 18 rastia
B 4,5 km 12 rastia
C 2,0 km 7 rastia

Kuten aiempina vuosina, ennekkoilmoittautumisia otetaan vastaan tarvittavan karttamäärän arvioimiseksi. 


RATAMESTARI: Jakke
TERVETULOA!


tiistai 3. lokakuuta 2023

KothamCup 2023



KothamCup 2023 alkuun Kothamissa herätty, tänäkin vuonna nautitaan yösuunnistuksesta! Tarjolla on tänä vuonna peräti 6 osakilpailua. Ja vaikka komeasti kisasta puhutaan, muistutan, että kyseessä on ihan kaikille suunnistavaan kansanosaan itsensä laskeville tarkoitettu tapahtumasarja. Ratoja löytyy kaiken tasoisille menijöille ja osallistua voi vaikka kaverin kanssa! Mukaan vain rohkeasti, niin ensikertalaiset kuin kokeneemmatkin yöketut.

Alustava ohjelma vuodelle 2023:

Ti 17.10 klo 19.00 Laantinkulma, VeVe 

Ti 24.10 klo 19.00 Luovi, KarhKk

Ti 31.10.klo 17.30 Petäjäpirtti, KyS

Ti 7.11.klo 17.30 Honkaniemenkangas, KaaRa

Ti 14.11. klo 17.30 Hevossaari, VeVe

Ti 21.11. klo 17.30 Laukkakallio, KyS 

Ajat ja paikat alustavia, muutokset mahdollisia, lisätietoja, ilmottautumislinkit ym. niiden ilmaantuessa.