sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Kotham-Cup jatkuu 22.11. Aittakorvessa!

Kotham-Cup jatkuu ensi tiistaina alkuperäisen suunnitelman mukaan. Lähtö avoinna on klo 17.30 - 18.15. Ratamestari siis sai kun saikin vihdoin itsensä liikkeelle ja radat tiistain Kotham-Cupiin alkavat olla viimeistä silausta vaille valmiit. Maastoksi valikoitui Aittakorpi, tapahtumakeskuksen sijaitessa kuitenkin vanhan Helsingintien varressa suunnilleen osoitteessa Sutelantie 319. Sieltä löytyi sopiva hiekkakenttä paikoitusalueeksi, varsinaiseen suunnistusmaaston sijaitessa moottoritien eteläpuolella. Kiitos Anna Svahnille tapahtumakeskusvinkistä. Sieltä myös pääsemme lähes välittömästi tositoimiin ja metsään välttäen Aittakorven ja Karhuvuoren asutusalueiden läpijuoksulta. Moottoritien ylitse ei henkensä kaupalla tarvitse kuitenkaan kenenkään loikkia, lähtöön pääsee mukavasti alikulun kautta eikä matkaakaan sinne ole kuin 200 m.
Kisamaaston kartta, tapahtumakeskus ympyröity
Radat syntyivät "viime talvena" (=viime viikolla) ja ratasuunnitelun eräänä oli johtoajatuksena oli latujen ja luistelu-urien välttäminen ("Latu on pyhä, eikä sitä tule kenenkään kuolevaisen talloman", vanha viidakon sanonta). No ladut ovat jo ns. menneen talven lumia, mutta ratasuunnittelussa tähän ei enää ehditty reagoida. Lauantaina lumi oli maastosta käytännössä kadonnut, eikä se aiheuta minkäänlaista haittaa metsässä liikkumiselle.


Tämän ojan totesin liian leveäksi ainakin VeVen ikämiessarjalaisille ja ratoja jouduin hieman muuttamaan.
Avoimilla mäkialueilla ei lunta lauantaina näkynyt.
Mukavimpia maastonosia on taas yritetty käyttää mahdollisimman paljon ja vihreiden alueiden ylittämiseen on pyritty tarjoamaan polkuvaihtoehto. Maasto on varsin märkää ja ojissa runsaasti vettä, kuivin jaloin maastosta tuskin kukaan selviää. Ratamestarin sukkasuosituksena onkin neopreenisukka.
A- ja B-radoilla heijastimet ja emit kapulat, C-radalla lisäksi rastiliput. Ratapituudet A 5 km, B 4,1 km ja C 2 km. A- ja B-ratojen kulttuurikohteena tällä kertaa tämä: http://kulttuuriymparisto.nba.fi/netsovellus/rekisteriportaali/mjreki/read/asp/r_kohde_det1.aspx?KOHDE_ID=1000013512 Itselleni nousi mieleen pari kysymystä em. kohdetta ihmetellessäni: kuka, milloin, miten ja ennenkaikkea miksi ihmeessä?

Ei rastilippuja A- ja B-radoilla tällä kertaa. Hyvin löytyvät heijastimet näinkin.

Maastoa sunnuntaiaamun lumisateen jäljiltä.
Ilmoittautuminen on nyt avattu, lomake löytyy alta. Ilmoittatumisen voit tarkistaa tästä.

Tervetuloa jatkamaan suunnistuskautta!

Ratamestari Mika Kilpinen

22.11. lisäys: Online-linkit lisätty tulossivulle

2 kommenttia:

  1. Onks toi rasti v.2011 seuran kuvasuunnistuksen rasti nro 2 ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai tämä vai http://i.imgur.com/vCDSK9B.jpg Aika kaukaa haettu ajatus... En tosin osaa sanoa kun en koskaan ole saanut noita kuvasuunnistuksen rasteja paikoilleen. Enkä tietenkään alennu (=viitsi) maastoon kuvasuunnistutehtäviä ratkomaan. Toki palkinnoille olen silti kuvasuunnistusmittelöissä päässyt ;)
      Eli kyllä se on jokaisen nyt vain ilmoittauduttava mukaan ja käytävä itse paikka katsomassa.

      Poista