torstai 23. lokakuuta 2025

Livelox käyttöön KothamCupissa

 

Tänä vuonna otamme KothamCupissa koekäyttöön suunnistuspiireissä suosioon nousseen Livelox-palvelun. Livelox on reittihärvelin tavoin tarkoitettu suunnistussuoritustesi tallentamiseen sekä reittien ja rastivälien vertailuun. Reittihärveliä emme näillä näkymin enää tapahtumistamme tarjoa. Tapahtumajärjestäjien kannalta Livelox on selvästi helpompi, tapahtuman voi esimerkiksi sinne luoda jo etukäteen ja ajastaa aukeavaksi vaikkapa heti yhteislähdön jälkeen. Näin suunnistaja voi ladata reittinsä palveluun vaikka heti maaliin saavuttuaan. Myös urheilijan kannalta käyttö on tehty helpoksi, parhaimmillaan (tai pahimmillaan?) automaattiseksi. Suunnon, Polarin ja Garminin urheilukelloista reittisi siirtyy palveluun halutessasi samalla kun sen valmistajan treenipalveluun siirrät. Aiemmin siirto onnistui myös Stravasta, mutta se on nyttemmin estetty, Stravan alettua mustasukkaiseksi palveluun ladatuista reiteistään. Stravassa voi kuitenkin luoda gpx-tiedoston, joka sitten on mahdollista ladata Liveloxiin. Myös reittien käsinpiirtäminen onnistuu.

Liveloxia voit käyttää livelox.com nettisivuilla tai älypuhelinsovelluksella. Sovellus löytyy sekä Google Playstä sekä AppStoresta Sovellus mahdollistaa myös suorituksesi liveseurannan vaikkapa kotijoukkojen iloksi. Reittisi voit siirtää palveluun reittihärvelin tapaan lataamalla sen gpx tai tcx -muodossa.

Liveloxin perustoiminnot ovat maksuttomia, tarjoten kuitenkin joitakin lisäominaisuuksia vuosimaksua vastaan. Kokemukseni mukaan ilmaisversiollakin pärjää aivan hyvin. Palvelun käyttöönotto vaatii kuitenkin tunnusten luomisen ja kirjautumisen palveluun.

Liveloxin sivuilta löytyy hyvät ohjeet käyttäjätilin luomiseen, reittien tallentamiseen ym. Tästä pääsee alkuun https://www.livelox.com/Documentation/Athletes

Kokeilkaa rohkeasti, kommentteja ja kysymyksiä voi laittaa esim. tätä postausta kommentoimalla tai sivustoltamme löytyvällä yhteydenottolomakkeella. Kovin paljon ei vielä ole kokemusta Liveloxista järjestäjilläkään, mutta yritetään löytää vastauksia mahdollisesti askarruttaviin kysymyksiin. Myös vinkkejä palvelun käytöstä otetaan mieluusti vastaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti