sunnuntai 20. lokakuuta 2024

KothamCup osa 2, Suolinnantie


KothamCup 2024 jatkuu yhteislähdöllä tiistaina 22.10. klo 18.30. Tapahtumakeskus sijaitsee Suolinnantien varressa, ja suunnistamme Pertonvuoren kartalla. Ratasuunnittelussa on edetty muodikkaaasti syksyn arvokisojen tapaan "maasto edellä". Tällä kertaa ei ole kuitenkaan haettu äärimmistä fyysistä ja taidollista haastetta, vaan ratoja suunnitellessa on pyritty korostuneesti etsimään maaston kulkukelpoisempia osia ja samalla alueita, joissa kartta vastaa parhaiten todellisuutta. Paikoin ratamestari kokee tässä tavoitteessaan jopa onnistuneensa! Oman haasteensa ratasuunnitteluun toivat tulvivat ojat, vinkkinä voisinkin kehoittaa ainakin harkitsemaan leveämmällä ojan symbolilla karttaa merkittyjen ojien kiertämistä. 


Edellä mainituista syistä johtuen radat ovat runsasrastiset ja keskimatkatyyppiset, sisältäen ohjaavia "tulitikkuvälejä" ja vähemmän reitinvalintaa. Toki syksyinen erikoisuus, kynnöspeltoreitinvalinta on tarjolla semmoista kaipaaville. Ratojen alkupuolella on yösuunnistukseen sopivasti runsaammin tietä ja polkua tarjolla. C-rata tukeutuu näihin kokonaisuudessaan, mutta metsän puolella käydään silläkin. A- ja B-radoilla alun vauhdikkaan loikotuksen jälkeen suunnistajalta vaaditaan rytminvaihtokykyä Pertonvuoren kalliomäen liepeille saavuttaessa, jossa on tarjolla tarkempia suunnistustehtäviä. A-radalla on perhoslenkit ja B-radalla salmiakkihajonta, olkaa tarkkoja, että rastit tulee kierrettyä oikeassa järjestyksessä.

Tarvittavan karttamäärän arvioimiseksi toivomme jälleen ennakkoilmoittautumista. Ilmoittakaa tällä kertaa myös emitnumeronne, mikäli se on tiedossa. Pyrimme syöttämään osallistujatiedot tuloslaskentaan etukäteen yhteislähtöjärjestelyjä sujuvoittaaksemme. Paikan päällä koneelle luettaisiin sitten vain ne joiden osallistumispäätös on syntynyt viime tingassa ja ilmoittautuminen on kenties jäänyt tekemättä. Keräämme ehkä kuitenkin metsään lähtijöiden nimet vihkoon ennen lähtöä, tarkempia ohjeita viimeistään tapahtumapaikalla. Ilmoittautumislomake löytyy tästä ja alta. Ilmoittautumisesi ja muut ilmoittautuneet voit tarkistaa tästä. Tule ajoissa paikalle, yhteislähtö siis klo 18.30. Opastus paikalle Mt170 ja Suolinnantien risteyksestä. Tervetuloa!

Ratam. Mika Kilpinen


Pysäköintitilaa on varattu tulijoille runsaasti


Tämä "herkku" jätettiin odottamaan tulevia koitoksia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti