tiistai 15. marraskuuta 2022

KothamCup 2022 ohi

KothamCup 2022 saatiin päätökseen Honkalassa. Tapahtumasarjan suosio jatkui vakaana, tilausta yösuunnistuksille siis on. Pikaisesti laskettuna tapahtumissa kävi tänä syksynä keskimäärin n. 50 osallistujaa ja kaiken kaikkiaan n. 110 henkilöä kävi onneaan yörasteilla koettamassa. Oikein mukavia lukuja! 

Loppupisteet on nyt laskettu. Miesten A-radalla voittokantaan palasi Janne Weckman varsin vakuuttavalla esityksellä. Alkaa olemaan Jannella suunnistus jo melko varmaa ja taito hyppysissä näin useamman harjoitusvuoden myötä. Tosin taidettiin tänä vuonna jokin pummikin häneltä nähdä, mutta toista sijaa huonompaa suoritusta ei tuloksista löydy. Kakkosijalle nousi nuori Sulo Saarilaakso. Ilahduttavasti muutenkin nuoriso kävi haastamassa kokeneempia Kothamkävijöitä A-radalla, napaten pari osakilpailuvoittoakin. Naisten A-radalla kokonaisvoiton ratkaisi finaalin sekuntitaistelussa itselleen Miina Hietala, jättäen pari KothamCup -kokonaisvoittoa aiemmilta vuosilta napanneen Anni Väyrysen tällä kertaa kakkoseksi.

Miesten B-radan voiton nappasi kolmella osakilpailuvoitollaan varsin vakuuttavasti Keijo Kattelus. Toisen sijan nappasi vuosi vuodelta parantava Timi Rokka, jättäen taakseen mm. EKSun edustusryhmäsuunnistaja Timo "TeePee" Pirtilän, joka nousi hienolla finaalisuorituksellaan kolmanneksi. Naisten B-radalla Elsa Vepsäläinen piti kuin pitikin takanaan kovan loppurynnistyksen finaalissa tehneet Heikkisen sisarukset ja Venla Weckmanin. Kiilaa nuorison ryntäykseen löi Pia Ahlfors tasaisilla suorituksillaan, jaettu kolmas sija hänelle!

C-radoilla Tanin perheelle ei löytynyt oikein edes haastajia, sen verran ylivoimaiset voitot niin Aliisa kuin Elias Tanille. Naisten C-radalla Veera ja Ellen Tyni tarjosivat vastusta sarjan aikana, mutta finaalin jäätyä heiltä väliin heille sijat kaksi ja kolme.

Kausi siis ohi KothamCupin osalta, kiitos kävijöille ja järjestäjille. Muistakaahan reittihärveli, se on avattu myös tästä tapahtumasta. Suunistuskautta voi edelleen jatkaa, torstaisin Kotkassa jatkuu Kotka Afterdark Experience -kaupunkisprinttisuunnistussarja. Nähdään siellä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti