Sivut

maanantai 26. marraskuuta 2018

Finaalin tulokset

Ruissalon tulokset radoittain, sarjoittain ja väliajat julkaistu. Loppupisteet laskettu ja reittihärvelikin saatiin!
Kiitos kaikille kauden Kotham-Cupiin osallistuneille. Varsin mukavissa keleissä saatiin tapahtumat tänä vuonna vietyä vaikka joidenkin kaipaamasta (?) Lumi-Kothamista ei tänä vuonna päästykään nauttimaan. Osallistujakeskiarvoksi muodostui lähes ennätyksellinen 53 osallistujaa / tapahtuma, vain v. 2013 kävi tapahtumissa puolikas suunnistaja enemmän. Kiitos kaikille järjestelyihin osallistuneille, seurayhteistyö toimi jälleen aiemmilta vuosilta tuttuun tapaan mainiosti.
Uutta suunnistuskautta odotellessa voitte vielä palata hetkeksi menneiden huippusuoritustenne pariin vaikkapa siirtämällä reittinne reittihärveliin ratamestareiden ja kanssakilpailijoiden iloksi. Reittihärveliin on nyt lisätty Ruissalon lisäksi myös Mäkelänkankaan osakilpailu.

torstai 22. marraskuuta 2018

Kotham-Finaali Ruissalossa

Kothamcupin viimeinen osakilpailu FINAALI käydään Ruissalossa. Mukaan ovat tervetulleita niin uudet kuin vanhatkin Kotham-kävijät. Tapahtumapaikkana toimii Ruissalon liikuntahalli, RUISSALONTIE 12, HAMINA. Erillistä opastusta paikalle ei ole. Pysäköinti on Ruissalon liikuntahallin parkkipaikka, autot siis sinne. Lähtöpaikkana sijaitsee liikuntahallin edustalla. Lähtö avoinna klo 17.30 - 18.00. Hinta aikuisilta on 5 eur, myös Smartumit käy, nuoret alle 20 v. veloituksetta.

Radat:
A-rata 4,9 km
B-rata 3,6 km
C-rata 2,3 km

Maasto  on Ruissalon vesitornin mäkialuetta ja Poitsilaa. Metsämaasto on polkurikasta ja ehkä vähän kortteliakin  eli vaatii VAUHTIA, TAITOA ja  eritoten  KANTTIA! Kaikki radat ylittävät autoteitä, joten olemme liikenteen seassa. VAROVAISUUTTA!

Ilmoittautuminen mielellään ennakkoon karttojen  lukumäärän takia viim. ma 26.11. klo 8, muutama ylimääräinenkin kyllä tehdään. Ilmoittautua voit alla olevalla lomakkeella, mutta voit ilmoittautua myös tekstiviestillä 050 385 2453 / Anniina ilmoittamalla nimen ja valitun radan. Ilmoittautumiset näet täältä.

Ratamestari Jarkko Heikkinen


maanantai 19. marraskuuta 2018

Jumalniemen tulokset, pistetilanne päivitetty

Jumalniemen tuloksia ynnätty, reittihärveli on.
Pistetilanne on nyt myös päivitetty ja niissä on nyt huomioitu 3 parasta suoritusta. Sääntöjen mukaanhan loppupisteisiin lasketaan viimeisen osakilpailun pisteet sekä lisäksi muista osakilpailuista kolmen parhaan pisteet. Täysin varmasti kokonaiskilpailuvoittonsa on varmistanut vain naisten A-radalla Sanna Karjalainen. Muilla radoilla tilanne on, ainakin teoriassa, vielä avoin. Miesten A-radalla alkukaudesta voitosta voittoon kulkeneen Samu Heiskan haastajaksi on noussut kuin noussutkin Janne Weckman. Naisten B-radalla tilanne on vähintään yhtä jännittävä. Kisa näytti jo selvältä Sanna Weckmanin voittoputken myötä, mutta niin vain on Kotham kestomenestyjä Heidi Huusari hinannut itsensä takaisin voittotaistoon tänäkin vuonna. Heidillähän on kokonaiskilpailun voitto kaikilta aiemmilta Kotham-kausilta, ja uskoisin että helpolla hän ei tule voittoa tänäkään vuonna luovuttamaan.
Myös miesten B-radalla sekä naisten C-radalla tultaneen näkemään vielä kova kamppailu kärkisijoista. Miesten B-radalla johtopaikkaa pitää itsevarmoja otteita näyttänyt Harry Paavola. Toiseksi on kirinyt nousukunnossa oleva Timo Väyrynen, joka näyttikin eilen ainakin alkumatkasta toimivan letkansa veturina. Kolmantena oleva Antti Hurri singahteli metsässä raahustaneen reportterin ohi eilen useampaan otteeseen, joten jos vain lippu halkeaa finaalissa on hänelläkin mahdollisuuksia vaikka mihin. Poimittakoon vielä tästä sarjasta viidentenä kovassa marrasputkessa* sinnittelevä nimim. TeePee, vieläkö finaalissa jalka nousee ja nouseeko kenties mitalisijoille? Naisten C-radalla on kärjessä sielläkin Paavola, Titta nimittäin. Titalla on hieno voittoputki päällä, niskaan hengittävät Emilia Plukka ja hienoisista leimausongelmista kärsinyt Aliisa Kiiski. Jännittäviä hetkiä siis luvassa kauden loppuun saakka.

Kiitos käynnistä vaan vielä on finaali jäljellä! Ensi viikolla tapaamme Haminan suunnalla, muistathan, vain osalistumalla voit voittaa!

*) Marrasputki on saanut alkunsa Jari Rostin ylläpitämän ja nyt jo edesmenneen Lenkkivihko.fi – sivuston kautta. Idean tarkoituksena on kannustaa juoksijoita ulkoilemaan vuoden synkimpänä ajanjaksona. Säännöt ovat yksinkertaiset, juostaan joka päivä ulkona vähintään 25 minuutin ajan marraskuussa.

perjantai 16. marraskuuta 2018

Juma-Kotham


Maanantaina Kotham-Cup jatkuu Karhulan Jumalniemessä aivan ostoskeskuksen kulmalla. Tällä kertaa metsään rynnätään yhteislähdöllä koko porukan voimin. Yhteislähtö kello 17:45


Maasto on pääasiasssa helppokulkuista ja alueella on runsas polkuverkosto. Avokalliot on sateiden jäljiltä erittäin liukkaita, eli nastat mielellään jalkaan ja varovaisuutta liikkeissä.

A- ja B-radoilla on hajonnat, C-rata on kaikilla sama. Alueen pienuuden ja hajontojen vuoksi kartalla on runsaasti rastivälejä kohtuullisen pienellä alueella. Olkaa siis tarkkana että kierrätte rastit oikeassa järjestyksessä. C-rata tukeutuu alueella kulkevaan isoon hiekkatiehen, joten matkaan voi lähteä pienemmälläkin yösuunnistuskokemuksella.

Kartantulostajan karttamuovivarastot ehtyneet, oma karttamuovi siis mukaan!

Ratapituudet:

A 4,6 km, 12 rastia
B 3,8 km, 13 rastia
C 2,8 km, 8 rastia



Ennakkoilmoittautumisia toivotaan tarvittavan karttamäärän arvioimiseksi ja kätevimmin se käy alta löytyvällä lomakkeella. Ilmoittautuneet näet täältä

maanantai 12. marraskuuta 2018

TULOKSET JA REITTIHÄRVELI SAKSANKANGAS

Vesisadetta, tuulta ja +4 astetta lämmintä. Ilmoittautuneita 53, joista 43 starttasi pimeään ja märkään metsään. Ihme ja kumma, metsästä palasi suunnistajia onnellinen hymy kasvoillaan. Useimmilla oli ollut kuulemma metsässä kivaa. Oman lisämausteensa suunnistukseen toi sotaväki, joka oli parkkeerannut kalustonsa metsään ja oli majoittautuneena teltoissa Saksankankaan alueella.

Tulokset ja väliajat, sekä luonnollisesti reittihärveli löytyvät omilta paikoiltaan, linkit tulokset välilehdellä. Kiitämme kaikki urhoollisia osallistujia ja toivotaan kuivempia kelejä jäljellä oleviin KotHam-osakisoihin.

Lisäys 13.11.: Pistetilanne päivitetty, pikku muutoksia tuloksiin

keskiviikko 7. marraskuuta 2018

JUOKSUHAUTA-KOTHAM

KOTHAM-cup Haminan Lupinmäellä Saksankankaan kartalla. Kaakon Rastin kartoittajat Veijo Riivari ja Leo Pernu ovat tehneet täysin UUDEN KARTAN alueelta. Kartta valmistui juuri viime viikolla. Maasto soveltuu mainiosti yösuunnistukseen mm. runsaan polkuverkoston vuoksi. Saksankangas on osin Haminan Varuskunnan harjoitusaluetta, joten alueen erityispiirteenä on varusmiesten rakentamat juoksuhaudat, poterot ja heidän tallaamansa lukuisat polut. Kartan luettavuuden säilyttämiseksi on osa poluista jätetty kuvaamatta kartassa. Muilta osin maasto on kuvattu erittäin tarkasti. Maastopohjaa voisi kokonaisuudessaan luonnehtia nopeaksi. Tosin ratamestari yrittää omilla ideoillaan hiukan hillitä menoa.

A-RATA 6,5 km: Tarkkoja pisteitä, reitinvalintaa, nopeaa maastoa, mutta vastapainoksi myös niitä
                           maaston raskaimpia osuuksia löytyy tältä radalta.
B-RATA 4,1 km: Alkuun pari tarkempaa rastia, sitten reitinvalintaväli, jonka jälkeen nopeaa
                           hiekkakangasta ja loppuun vielä hieno avokallio-osuus.           
C-RATA 2,4 km: Täysin tie- ja polkuverkostoon tukeutuva rata. Rastit uran välittömässä
                           läheisyydessä.

Kartta on 1:10 000 ja käyräväli 5 m. Uusi kartta 11/2018. Omat karttapussit mukaan.

Lähtö on avoinna maanantaina 12.11. klo 17.30-18.30. Kaikkia odotetaan maaliin ihan rauhassa. Toimitsijateltalta lähtöön on 50 metriä ja reitti on viitoitettu keltaisilla nauhoilla. Maali on toimitsijateltan vieressä. Ilmoittautuminen maanantaihin klo 9.00 mennessä alta löytyvällä ilmoittautumislomakkeella. Ilmoittautumisesi ja muut ilmoittautuneet näet täältä. Myös tekstiviestillä 040 7497075/Juha Heinonen tai sähköpostilla kothamcup@gmail.com voi ilmoittautua.

Opastus alkaa n. 2,5 km Haminan itäpuolelta vanhan vt.7 ja Museotien risteyksestä. Museotietä pitkin Klamilaa kohti 4,2 km ja olet perillä. Pysäköintiin käännytään Haminan suunnasta tullessa oikealle Vilniementielle ja siitä autot vaan jonoon heti risteysalueelta alkaen. Seuraa opasteita.

Tervetuloa juoksuhautojen yöhön
Juha Heinonen ja Ari Heinola


maanantai 5. marraskuuta 2018

Kokko-Kothamista päivää

Kokko-Kotham käyty, ratamestaridebytantti Miina Hietalan radat osoittautuivat mukavan haasteellisiksi ja maastosta valuttiinkin kohti maalia enimmäkseen hymyssä suin. Ilmat tuntuvat suosivan suunnistuskansaa tänä syksynä ja 60:n osallistujan raja rikkoutui tälläkin kertaa Kothamissa.
Seuraavaksi Kotham karavaani suuntaa KaaRan vieraaksi Haminan suuntaan, tarkka paikka on vielä tarkoin varjeltu salaisuus. Tapaammeko kenties Lupinmäellä vai aivan jossakin muualla? Se selviää tällä samalla Kotham -kanavalla lähipäivinä, pysykää kuulolla!

Tulokset, WinSplits väliajat ja reittihärveli valmiit, pistetilannekin päivitetty

perjantai 2. marraskuuta 2018

Kokko-Kotham vuorossa

Maanantaina Kotham jatkuu Siltakylän Kokkovuoressa. Tapahtumakeskuksena toimii Kokkovuoren metsästysmaja. Osakilpailu juostaan väliaikalähdöin. Lähtö auki kello 17.30-18.00.

Radat kulkevat Kokkovuoren kallioilla ja lähimetsissä. Jalan alle on tarjolla niin avokalliota, hyväkulkuista kangasta kuin teitä ja polkujakin. Pyhtääläiseen tapaan eteen sattuu varmasti myös kivikkoa ja talousmetsän ihanuuksia. A-ratalaisten reitti vie myös Vehkakorven peltojen lounaispuolelle.
Maasto on aiempia hiukan haastavampaa, joten tarkkuutta mukaan nopeuden lisäksi.

Alueella on tosiaan metsäkoneetkin viihtyneet viime aikoina. Suurimmat muutokset (hakkuut) on saatu kartalle, mutta varmasti polku ja ura jos toinenkin löytyy maastosta muttei kartasta.



Kartantulostajan terveiset:
Muutama uusi hakkuu on tulkittu karttaan ilmakuvien perusteella ja niiden rajat ovat suuntaa-antavia. Ratasuunnittelussa nämä alueet on onnistuttu melko hyvin kiertämään ja nämä hakkuut myös merkitään karttaan niin että erottuvat "oikeista" hakkuista. Merkintätapa hieman vielä mietinnässä, tällä hetkellä voittavana vaihtoehtona marjapuuron värinen, ei mihinkään kuvausohjeisiin perustuva, merkintä. Tai sitten vain rajaan karttaan oletetun hakkuun ääriviivan.

Ilmoittautumiset tuttuun tapaan mieluiten alta löytyvällä ilmoittautumislomakkeella tarvittavan karttamäärän arvioimiseksi. Ilmoittautumisesi ja muut ilmoittautuneet näet täältä.

Lisäys 4.11. Lopulliset ratapituudet: A 6 km, B 3,7km ja C 2,4 km

Lisäys 5.11. erikoiskarttamerkki

tiistai 30. lokakuuta 2018

Neuvottoman tulokset

Neuvottoman tulokset ja väliajat julkaistu, pistetilanne päivitetty. Huhujen mukaan Reittihärvelikin saattaa olla tulossa. Ensi viikolla jatketaan Pyhtään Kokkovuorella.

torstai 25. lokakuuta 2018

Neuvoton-Kotham


Seuraava osakilpailu järjestetään VeVe:n toimesta Mäkelänkankaan uudella kartalla Neuvottomassa. Ratamestarina toimii Lari Takanen.
Speksit:
A rata: noin 6.5km vaativa
B rata: noin 4.0km vaativahko
C rata: noin 2.2km Helppo, tukeutuu polkuihin

Väliaikalähdöt. Lähtöaika 17.30-18.30. Maali suljetaan 20.00. Opastus Helsingintien ja Mäkelänkankaantien risteyksestä. Maasto on pääosin hyväkulkuista kangasmaastoa, jossa paljon teitä ja polkuja. Ehkä kivinen maapohja saattaa jossain kohdissa hidastaa etenemistä. Vaikka maasto näyttääkin helpolta, saattaa liian kova vauhti ja pimeä metsä saada suunnistajat neuvottomiksi.

Ilmoittaudu mieluiten alta löytyvällä ilmoittautumislomakkeella tarvittavan karttamäärän arvioimiseksi. Ilmoittautumisesi ja muut ilmoittautuneet näet täältä


maanantai 22. lokakuuta 2018

Kotham-Cup käyntiin, Ohrakangas haastoi suunnistajat toden teolla!

Kotham-Cupissa päästiin heti aloitustapahtumassa tositoimiin. Jarno Saarelan juonimilla radoilla sai laittaa koko osaamisensa peliin ja ainakin henk. koht. tuntui että sekään ei riitä. Ohrakankaan kalliorinne ei antanut armoa mikäli oma suunnistus hetkeksikään herpaantui ja kun joukolla painettiin menemään niin kukapas siinä nyt karttaa ehtisi katsoa. Tuloksena pummi jos toinenkin. Mutta kiva oli mukavassa syysillassa suunnistaa, onhan tuo yösuunnistus kuitenkin ihan parasta! Ensi viikolla sitten hieman nöyremmällä asenteella kisaamaan, jospa ne rastitkin sitten osuisivat valokeilaan hieman paremmin.
Tulokset julkaistu ja reittihärvelit käytettävissänne. Reittihärvelin RG2 versio soveltuu mainiosti eri hajontaratojen vertailuun, kokeilkaapa. Reittinne voitte entiseen tapaan tallentaa kummalla härveliversiolla haluatte.

Lisäys: Rata ja sarjakohtaiset tulokset sekä pistetilanne julkaistu.

torstai 18. lokakuuta 2018

Kotham-Cup 2018 alkaa 22.10.

Pimeää pelkäämättömien iloksi Kotham-Cuppia suunnistetaan tänäkin syksynä. Kalenteri on vielä hieman "vaiheessa", mutta joka tapauksessa Kymin lentokentältä aloitetaan ma 22.10. Tänä vuonna Kotham-päiväksi on valikoitunut maanantai, huomioikaahan tämä. Ratamestarina aloitustapahtumassa toimii Jarno Saarela joka onkin loihtinut niin hienoja hajontakuvioita että matkaan ja kauteen startataan oikein yhteislähdöllä! Tarjolla on niin salmiakkia kuin perhostakin, olkaahan tarkkoina rastien oikean kiertojärjestyksen kanssa. Aloitusaika on alustavasti klo 18.30, tulkaahan ajoissa paikalle. Opastus paikalle mt357 Peippola, lentokentäntien risteys.

Aiemmilta vuosilta tuttuun tapaan on käytössä ennakkoilmoittautuminen tarvittavan kartamäärän arvioimiseksi. Muutama ylimääräinen kartta tulostetaan ilmoittautumisensa unohtaneille periaatteella "nopeat syövät hitaat". Ilmoittautuminen käy näppärästi alta löytyvällä ilmoittautumislomakkeella, josta selviävät myös alustavat ratapituudet. Ilmoittautumisesi ja muut ilmoittautuneet näet täältä. Muut ilmoittautumistavat löytyvät nettisivujemme ohjeet välilehdeltä.

Lisäys: Kartantulostajan karttamuovivarastot ehtyneet, oma karttamuovi siis mukaan.