Sivut

perjantai 31. lokakuuta 2014

Toisen osakilpailun korjatut tulokset

​Huutjärven 28.10 osakilpailun tuloksia on korjattu. Kaikilta yhteislähtöön osallistuneilta on ajasta otettu pois 4min 5sek, joka oli tulosohjelmaan kirjatun ja todellisen lähtöajan välinen ero. Jostain tuntemattomaksi jääneestä syystä osalla kilpailijoita ohjelma oli laskenut noin 10 min todellista heikomman ajan, joita on myös korjattu. Loppuaikaa tärkeämpää on kuitenkin oikea maaliintulojärjestys. Tuloksia on yhden miehen työryhmässä pari päivää retusoitu tulosohjelman lokitiedostoja tutkimalla ja ​saamiani viestejä (kiitos niistä) yhteensovittamalla. Myönnän virheen mahdollisuuden. Tuloksissa ilmenevistä epäselvyyksistä voi edelleen laittaa palautetta: reijo.koski@gmail.com

Väliaikatietojen korjailuun ei rahkeet enää riitä, joten niitä ei valitettavasti saada tästä osakisasta julkaistua.

 Reijo Koski

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Siltakylän alustavat tulokset

Kothamcupin 28.10 osakisan tulokset ovat alustavat. Pääsi käymään niin, että moni kirjautui lähtijäksi vasta sen jälkeen kun oli nollannut emittinsä, jolloin nollaus ikään kuin poistui ja emitin kello pysähtyi. Tuloksia koetettiin oikoa jo paikan päällä, mutta eResults- ohjelman ketale hävitti korjaukset omia aikojaan.
Jos nimesi löytyy tuloksista kohdasta "tarkistettavat", pyydämme että voisit ystävällisesti ilmoittaa ketä ennen/kenen jälkeen tulit maaliin (mahd. myös aikasi), niin saadaan kuitenkin hyväksytty sijoitus ja sitä myöten pisteet osakisasta kohdilleen.
janne.weckman@gmail.com ja reijo.koski@gmail.com

maanantai 27. lokakuuta 2014

Ilmoittautuneet Kothamiin 28.10.

Päivitetty 28.10. Klo14

Rata A:
Päivi Julku
Daniel Koivisto
Antti Hurri
Kalle Tarhonen
Salla Laitinen
Valtteri Heikkinen
Miika Laine
Elina Kilpeläinen
Lari Takanen
Aki Laasonen
Samu Heiska
Petri Kotro
Antti Pasi
Jarno Saarela
Ari Heinola

Rata B:
Riikka Turunen
Pauli Kainiemi
Reima Lavikainen
Kauko Salonen
Timo Pirtilä
Mikko Helminen
Kimmo Laine
Harry Paavola
Tiina Paavola
Mikael Koivisto
Ilpo Pitkäniemi
Samu Takanen
Venla Kääriä
Tiina Vepsäläinen
Peter Svahn*2
Juhana Suurnäkki
Markku Hienonen
Heidi Huusari
Visa Sippu
Mika Kilpinen
Tommi Rikkilä
Väinö Kotro
Pia Ahlfors
Sanna Keskinen
Hannu Pönni
Arttu Lindqvist
Petri Lindqvist

Rata C:
Evan Seppä
Marja-Liisa Lehto
Minni Kuisma
Erno Rantanen
Iiris Salonen
Ida Heikkinen
Anniina Heikkinen
Iida Pitkäniemi
Matias Pitkäniemi

Onni Vepsäläinen
Peter Svahn*2
Arja Suurnäkki
Marja Sterng
Teemu Kelavirta
Taiga Kelavirta

torstai 23. lokakuuta 2014

Toinen osakisa Kangasmäessä

Seuraavaksi päästään nautiskelemaan Pyhtään kankaille Töyrylän Teuskan ajantasaiselle kartalle.
Saattaa siellä joku risu olla vauhdin hidasteena, mutta lähinnä kirmataan polkuja, avokalliota ja kangasta. Polkuja saattaa itseasiassa olla paikoin jopa häiriöksi saakka. Radoilta löytyy myös haastavia reitinvalintoja ja tiukkoja rastinottoja.

Kaikki radat alittavat moottoritien alikulusta. Ei kannata yrittää muualta. Myös pistepelloille meno saattaa houkuttaa, mutta sinne menijät hylätään armotta. Varokaa myös menemistä tonttimaalle.

Alustavat ratapituudet:
A 5,9km
B 3,8km
C 2,1km

Yhteislähtö klo 19:00. Ole ajoissa paikalla. A ja B radoilla on hajontaa.
Jos haluaa yksin metsään, niin lähteä saa klo 19:30 asti.

Kilpailukeskus on Huutjärven rampin pohjoispuolella.


Tervetuloa nautiskelemaan hienosta syyssäästä yömetsään ja muistakaa että
"yö-suunnistus on parasta mitä voi tehdä lamppu päässä." (SP Fincke)

Ilmoittautumaan! S-posti: kothamcup@gmail.com, oheinen yhteydenottolomake tai tekstiviesti p. 0400 651751. Jokunen ylimääräinen kartta varataan, mutta ikioman kartan saamisen varmistat ennakkoon ilmoittautumalla.

Ratamestari,
Janne Weckman


tiistai 21. lokakuuta 2014

Kotham-Cup käynnistyi

Kotham-Cup käynnistyi hienosti peräti 65 suunnistajan voimin Sunilan maastoissa. A-radalla kovinta vauhtia piti Janne Weckman tarjoten kuuleman mukaan varsin vauhdikasta kyytiä muille yhteislähtijöille. Perässä rimpuileville tarjottiin kuitenkin eri hajontaa ja sen turvin Janne karkasi seuraajiltaan. B-radalla nuoruus oli valttia, Samu Takasen jatkaessa siitä mihin viime vuonna jäi, ottaen kauden ensimmäien osakilpailuvoiton. KyS:n vielä nuorempi Akseli Virtanen antoi hyvän vastuksen Samulle jääden vain 44 sekuntia voittajasta.
Aivan niin urbaania "City Racea" kuin ennakkoon ehkä odotettiin ei ollut tarjolla. Rastit piileksivät pienissä, mutta pimeissä metsälämpäreissä. Erityisesti kesän päiväsuunnistuksista tuttu Paaskallion mäkialue tuntui tarjoavan yön pimeydessä haastetta monelle tekijämiehellekin.

Ensi viikolla jatketaan Siltakylän maastoissa jonne radat laatii Janne Weckman.

Tulokset ja väliajat julkaistu ja reittihärveli odottaa piirroksianne!

maanantai 20. lokakuuta 2014

"Kotham City Race", sananen radoista ja maastosta

Radat kiertelevät asutusalueiden liepeillä pienillä metsäalueilla ja eksyminen lieneekin täällä mahdotonta. Maastossa on runsaasti teitä ja polkuja. Osa poluista on varsinkin pimeässä vaikeasti havaittavia. Pienimmät polut ovat usein vain paljas alue kallioilla tai ne ovat maastoutuneet maahan pudonneiden lehtien alle. Vilkaisu kompassiin siis kannattaa poluillakin kuljettaessa. Tiheästä polkuverkosta johtuen useimmat rastit sijaitsevat korkeintaan 50m päässä lähimmästä polusta. A- ja B-radoilla on kuitenkin pyritty siihen että nopein reitti rastille on metsän kautta oikaisemalla. C-radalla taas rasteille pääsee lähes aina polun kautta kulkien. Rasteilla ei ole rastilippuja, vaan aiempina vuosina toimivaksi todettuun tapaan pelkät heijastinlieriöt ja emit-leimasimet.

A- ja B-radat ovat mitaltaan "sääntömääräisten" ylärajoilla, mutta em. teiden ja polkujen suuresta määrästä johtuen varsin nopeasti kierrettävissä. Ajoissa pääsee siis kotiin vaikka A-radan valitsisikin. A-ja B-radoilla on salmiakkihajonta, C-radalle ei hajontaa ole.

Kaikki radat ylittävät alueen pääväylän, Hallantien kahteen kertaan. Olkaa varovaisia tietä ylittäessänne ja muutenkin kaduilla liikkuessanne!

Mainittakoon vielä että vaikka Kothamissa pisteitä lasketaankin, on kyseessä aivan normaali kuntosuunnistustapahtuma. Yösuunnistustaitojaan epäilevät tai muuten rohkaisua kaipaavat voivat siis aivan hyvin kiertää radan yhdessä ystävänsä kanssa. Yhteiskilpailun kärkisijoja tavoittelevien tosin toivotaan suoriutuvan radoista "ihan itse", yhteislähtöosakilpailut tuovat tähän luonnollisesti oman mausteensa.

Kotham-Cup polkaistaan käyntiin siis yhteislähdöllä klo 19.00. Yhteislähtöä vieroksuvat voivat lähteä matkaan tämän jälkeen klo 19.30 saakka. Ruuhkien välttämiseksi yhteislähtijöiden nimet kirjataan vihkoon ennen lähtöä, olkaa ajoissa paikalla. Tuloslaskentakoneelle tiedot luetaan vasta maaliin tullessa, ilmoita tällöin suunnistamasi rata ja lähteneesi yhteislähdössä. Yksittäislähtijät ilmoittautuvat normaaliin kuntosuunnistustapaan ennen lähtöä ja maaliin tullessa.

Ilmoittautumaan! S-posti: kotham cup@gmail.com, oheinen yhteydenottolomake tai tekstiviesti p. 040 481 4291. Jokunen ylimääräinen kartta varataan, mutta ikioman kartan saamisen varmistat ennakkoon ilmoittautumalla.

Ratamestari
Mika Kilpinen

lauantai 18. lokakuuta 2014

Kuhinaa Kothamin suunnalla?! Kotham-Cup 2014!

Iloisia uutisia, Kotham-Cupia suunnistetaan myös syksyllä 2014! Tänä vuonna yösuunnistamme tiistaisin ja aloitustapahtuma on jo ensi tiistaina 21.10. Silloin suunnistetaan Sunilan ja Itärannan polkujen ja teiden rikkomassa maastossa. Ratamestarin työnimellä "Kotham City Race" kulkeva tapahtuma sopii siis maastonsa puolesta vähemmänkin yösuunnistuskokemusta omaaville. Ilmoittautumiset karttamäärän arvioimiseksi tuttuun tapaan edellisiltaan mennessä s-posti: kothamcup@gmail.com tai oheisella yhteydenottolomakkeella. Itärantaan voi ilmoittautua myös tekstiviestillä p. 040 481 4291.

Ratapituudet:
A-rata 5,7 km, 17 rastia (hajonta)
B-rata 4,1 km, 14 rastia (hajonta)
C-rata 2,0 km, 5 rastia

Yhteislähtö klo 19.00, lähtö avoinna 19.30 saakka. Maali sulkeutuu klo 21.00. Tapahtumakeskus Metsäkulman kentällä.




Kauden 2014 uutuuksia:
- tapahtumapäivä tiistai
- junioreilta karttamaksu 1€
- vuoden 2013 kokonaiskilpailun voittajille palkinnoksi ilmainen osallistumisoikeus kauden 2014 Kotham-Cup osakilpailuihin.

Ilmoittautuneet (päivitetään sitä mukaa kun ilmoittautumisia tippuu):
A-rata
Antti Hurri
Kalle Tarhonen
Pauli Kainiemi
Mikko Kiiski
Elina Kilpeläinen
Janne Weckman
Antti Väyrynen
Tomi Valkonen
Jarno Saarela
Miika Laine
Lauri Lavikainen
Aki Laasonen
Tiina tai Harry Paavola (akkuarvonnan voittaja)
Antti Pasi
Jussi Virtanen
Daniel Koivisto

B-rata
Hannu Pönni
Markku Hienonen
Anni Väyrynen
Timo Väyrynen
Kauko Salonen
Juhana Suurnäkki
Timo Pirtilä
Päivi Julku
Visa Sippu
Heidi Huusari
Tommi Rikkilä
Annika Koho
Venla Kääriä
Juha Vepsäläinen
Mikko Helminen
Ilpo Pitkäniemi
Hannu Vuorinen
Isabella Svahn
Peter Svahn
Pia Ahlfors
Riikka Turunen
Kimmo Laine
Reima Lavikainen
Samu Takanen
Antti Kaitainen
Sari Kaitainen
Jukka Matilainen
Hannu Währn
Lea Jauho
Tiina tai Harry Paavola
Akseli Virtanen

C-rata
Iiris Salonen
Pekka Eskelinen
Arja Eskelinen
Erno Rantanen
Minni Kuisma
Henrika Vallema
Tanja Vallema
Evan Seppä
Onni Vepsäläinen
Iida Pitkäniemi
Markus Pitkäniemi
Anna Svahn
Jonatan Svahn
Meri Myllynen
Miika Myllynen